Marjukka Himanen
Palvelupäällikkö – Palkkahallinto- & HR-palvelutMarjukka Himanen toimii TietoAkselissa palvelupäällikkönä vastaten HR-palveluista, myynnin tuesta sekä esihenkilötyöstä. Hänellä on lähes 20 vuoden kokemus palkanlaskennasta sekä vahva tausta talous- ja henkilöstöhallinnon tehtävistä. Vaikka hänen nykyinen roolinsa painottuu henkilöstön johtamiseen ja kehittämiseen, toimii hän edelleen palkka-asioiden asiantuntijana ja tukena vaativissa palkka- ja työehtosopimuskysymyksissä.
Marjukan urapolku TietoAkselissa on edennyt palkanlaskijasta esihenkilötehtäviin. Häntä motivoi työssään erityisesti jatkuva oppiminen, muuttuva toimintaympäristö sekä mahdollisuus tukea niin asiakkaiden kuin kollegoidenkin onnistumista.
Kollegat kuvailevat Marjukkaa helposti lähestyttäväksi ja auttamishaluiseksi asiantuntijaksi, jolle yhteistyö ja osaamisen jakaminen ovat tärkeitä. Hänen mukaansa TietoAkselin vahvuuksia ovat vahva yhteisöllisyys, jossa uskalletaan pyytää apua ja mielellään autetaan työkaveria.
"Parasta työssäni ovat hetket, jolloin voin auttaa muita onnistumaan, oppia itse uutta ja ratkaista yhdessä asiakkaiden ja kollegoiden kanssa eteen tulevia haasteita."
TietoAkseli Group yrityksenä
TietoAkseli on talous- ja henkilöstöhallinnon, tilintarkastuksen sekä yritysjärjestelyjen ratkaisuja tarjoava suomalainen asiantuntijayritys. Vuodesta 2025 alkaen olemme olleet osa pohjoismaista ECIT-konsernia. ECIT on taloushallinnon, palkanlaskennan ja IT-palveluiden asiantuntijatalo.
Työskenteletkö jo yrityksessä TietoAkseli Group?
Rekrytoidaan yhdessä seuraava kollegasi.